Syksyn uudet tuulet

Meneillään oleva syksy on tuonut minun arkeen hieman uusia juttuja. Niin harrastuspuolelle kuin enemmän ammatillisellekin puolelle. Ja sehän on saanut aikaiseksi sellaista hyvää pöhinää.

Tein pienimuotoisen paluun tai pitäisikö sanoa piipahduksen koulun penkille. Aloitin nimittäin syyskuun loppupuolella kolme kuukautta kestävän kurssin paikallisessa aikuiskoulutuskeskuksessa. Käyn siellä kahtena iltana viikossa, kolme tuntia kerralla digitaalisen markkinoinnin kurssilla. Ajankohta on aika rapsakka, iltaisin seitsemästä kymmeneen. Mutta siinä mielessä ajankohta on hyvä, että ehdimme juuri tehdä miehen kanssa läpystä vaihdon hänen tullessa töistä ja minun lähtiessä kurssille.

Lähtökohtaisesti ajattelin, että käyn koululla pyörähtämässä parina iltana viikossa. Vaan ihanpa vaan niin se ei ole mennyt. Huomaan, että omat aivoni ovat olleet hyvin vähällä käytöllä tällaisten asioiden suhteen viime vuodet. Yhtälailla englannin kielentaitoni on viime vuosina kehittynyt erinomaisesti lastenlaulujen sun muun konttaamissanaston suhteen, mutta tällaisen enemmänkin ammatillisen sanaston kohdalle on ilmestynyt suuri musta, pohjaton aukko. Ensimmäisten kurssikertojen jälkeen tulin kotiin melkeinpä pyörryksissä ja totesin vain olevani todella tyhmä. Tuijotin annettuja tehtäviä – tajuamatta kunnolla edes tehtävänantoa. Ja mietin kauhulla edessä häämöttäviä deadlineja portfolion ja muiden tehtävien projektien suhteen. Toisinsanoen kurssi on pitänyt huolen siitä, että minulla ei ole vapaa-ajanongelmia. Varsinkin kun tällaisiin hommiin pystyn oikeasti keskittymään silloin kun lapset eivät ole kotona – tai nukkuvat.

Kurssin opettaja ei myöskään ole sellainen lupsakan mukava irlantilainen vaan enemmänkin tylymmänpuoleinen muija. Enkä ole selkeästi ainoa, joka on tätä mieltä, sillä olen oppinut monta varteenotettavaa termiä, kuinka tällaisia ihmisiä kutsutaan. Tylystä muijasta huolimatta olen uskaltanut änkyttää niitä tyhmiäkin kysymyksiä. Alun kauhistelun jälkeen olen onneksi päässyt paremmin sinuiksi kurssin ja sen sisällön kanssa ja meille on muodostunut teetauoille oma kanttiiniporukka.

Kurssin alkamisen myötä minun ei ole tarvinnut hirveästi miettiä kuinka käytän ne huimat muutamien aamupäivien vapaatunnit, kun lapset ovat hoidossa. Siitä olen kuitenkin pitänyt huolen, että vähintään parina aamuna viikossa pääsen salille treenaamaan (klik).

Alkaneen syksyn myötä olen yrittänyt myös herätellä pitkään yskinyttä lukemisharrastusta. Tätä on tukenut mukavasti se, että liityin lukupiiriin. Yksi vanhempi-lapsikerhosta tuttu äiti nimittäin perusti tällaisen äiti-ihmisille suunnatun rennon lukupiirin. Kerran kuussa tapaamme pubissa ja juttelemme edellisen kuukauden aikana luetusta, yhteisesti valitusta kirjasta. Ja saattaapa nuo aiheet toisinaan luskahtaa hieman kirjan lukujen ulkopuolellekin. Mieheni ei jostakin syystä ottanut tätä lukupiiriharrastusta kovin vakavasti vaan totesi sen olevan sopivankuuloinen veruke viininjuonnille. Teille voinen kuitenkin kertoa, että syksyn hämärtyvinä iltoina ne pystyy pikkunäppärästi yhdistämään.