8. lokakuuta 2019

Kuukausi päiväkodissa

päiväkoti, päivähoito, eskari, lapsi, aktiivinen lapsi, hiljainen lapsi, puhumaton lapsi, puhumaton lapsi päiväkodissa, erilaiset sisarukset, päivähoidon aloitus, päivähoidon aloitus eroahdistus, päivähoidon aloitus 1v, eskarilainen, pandasadetakki, keltainen sadetakki, vuori, metsatie

Kuinka lapset ovat viihtyneet päiväkodissa, on minulta kyselty. Otetaanpa pieni tilannekatsaus aiheeseen. Hommannimihän on se, että nelivuotias Nappula aloitti toisen eskarivuotensa ennestään tutussa paikassa ja puolitoistavuotias Paddy seurasi siskoaan samaan hoitopaikkaan. Pienempien lasten ryhmään ja kolmeksi aamupäiväksi viikossa (klik). Kuukausi eväsrasioiden täyttämistä ja koitetaas nyt kiiruhtaa, ettei olla taas myöhässä -aamuja on takana. Ja kuulkaa isosti ollaan plussan puolella!

Paddyn ensimmäiset kaksi viikkoa olivat sulaa pehmeää laskua ja treenailua, puolesta tunnista – kahteen tuntiin päivässä. Itkua tuli viedessä ja hakiessa. Mutta tämän jälkeen sälli tuntui olevan kuin kala vedessä. Menee aamisin tyytyväisenä hoitaja syliin ja hakiessa hihkuu iloisesti minut nähdessään. Itkuista ei ole ollut enää tietoakaan.

Hoitajilta olen saanut vain positiivista palautetta. Reipas ja iloinen poika. Paddy syö todella hyvin ja paljon! Juu, hänen reippaat ruoka-annoksensa ovat hyvin tiedossa. Aamuisin sälli vetelee kotona piripintaan olevan Arabian Teemakulhollisen puuroa. Ja jatkaa siitä kuulemma vielä aamupupeltamista hoitopaikankin ruokapöydässä. Ruoka miehen tiellä pitää, vai miten se nyt meni?

Puhetta Paddyn suusta ei ole vielä juurikaan kuultu, muutamia sanoja (äiti-sana ei muuten kuulu tälle listalle), epämääräistä älämölöä sekä autojen ja eläinten äänien matkimista lukuunottamatta. Siitä huolimatta kotiin lähtiessämme Paddy antaa lentosuukkoja ja vilkuttaa hoitajille sanoen samalla pai-pai.

Koska meillä asuu kotona varsinainen jokapaikan yrittäjä ja säheltäjä, olen joutunut nolostelemaan viikoittain viedessäni poikaa hoitoon. Sillä on nyt aika iso arpi tuossa nenässä. Kiipesi sohvalle, tippui sieltä ja kaatui sohvapöytää päin. No nyt on vähän tuo toinen poski ruhjeilla, kaatui kävellessään suorilta jaloilta asfalttiin. Tänään pojalla on aika paljon mustelmia jaloissa. Kikkaili portaissa ja vieri sen seurauksena niitä alas. Ja niin edelleen. Jotenkin luulen, että nämä seikkailut eivät tule päättymään vielä tähän. Mutta eivätpä ne ole Paddyn tahtia hidastaneet. Toivon silti, ettei hän lähde ihan älyttömään sähellykseen hoitopaikassa, mutta ehkä irkkunaiset osaavat pitää pojan ruodussaan.

päiväkoti, päivähoito, eskari, lapsi, aktiivinen lapsi, hiljainen lapsi, puhumaton lapsi, puhumaton lapsi päiväkodissa, erilaiset sisarukset, päivähoidon aloitus, päivähoidon aloitus eroahdistus, päivähoidon aloitus 1v, eskarilainen, pandasadetakki, keltainen sadetakki, vuori, metsatie

Nappulan kohdalla paluu eskariin tuntui tuovan pelkästään hyviä asioita tullessaan. Paluu oli helppo, koska vastassa olivat tutut opettajat ja osittain ennestään tutut lapset. Nappula on luonteeltaan huomattavasti varovaisempi ja varautuneempi kuin pikkuveljensä.

Joku teistä blogia aktiivisemmin seuranneista saattaakin muistaa, kun kirjoitin viime keväänä tyttärestäni, joka puhuu kyllä kotona, mutta on hoitopaikassa pääosin hiljaa (klik). Suomea Nappula alkoi puhumaan varhain ja suomenkieli on täysin moitteetonta. Englantia hän on selkeästi ymmärtänyt jo pidemmän aikaa, mutta oma puheen tuottaminen on ollut takkuisempaa. Yksittäisiä sanoja ja lyhyitä lauseita suusta tipahteli satunnaisesti, mutta käytännässä vain kotona tai ollessamme leikkimässä jonkun tutun kaverin kanssa. Tähän on tullut tämän syksyn aikana selkeä muutos. Pitkään olemme edenneet todella pienin askelin, mutta nyt kielipolulla on otettu kerralla isompi, postitiivinen loikka. Nappula on nimittäin alkanut höpöttämään myös eskarissa. Edelleenkin hän puhuu todella vähän aikuisille, mutta sanainen arkku on avautunut isosti lasten suuntaan. Ja hän on alkanut puhumaan enemmän lapsille myös niissä tilanteissa kuin joku muu aikuinen kuin minä tai mieheni ovat läsnä. Aiemmin tätä ei nimittäin juurikaan tapahtunut. Olen myös huomannut, että kun hän leikkii yksin kotona, on leikkikieli useimmiten englanti. Ja sellainen rallienglanti voidaan tässä vaiheessa tyystin unohtaa ja tyydyn salaa kuuntelemaan kauniisti ja oikeaoppisesti äännettyä kieltä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei lapsen puhumattomuus olisi jollakin lailla minua vaivannut, joten nyt on ollut paikka tehdä useampia tuuletuksia ja aaltoliikkeitä Nappulan uskaltautumisista. Jää on ainakin joltakin osin murrettu!

Lasten kehityksen suhteen alkanut syksy on ilokseni ollut pelkkää fanfaaria täynnä.
päiväkoti, päivähoito, eskari, lapsi, aktiivinen lapsi, hiljainen lapsi, puhumaton lapsi, puhumaton lapsi päiväkodissa, erilaiset sisarukset, päivähoidon aloitus, päivähoidon aloitus eroahdistus, päivähoidon aloitus 1v, eskarilainen, pandasadetakki, keltainen sadetakki, vuori, metsatie


6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa meno teillä siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Yritetään pitää jatkossakin hyvää menoa yllä :)

      Poista
  2. Iloisia uutisia nuo kaikki edellä luetut! Varmaan on helpompi etäämmältä sanoa, että kaikki hyvin. Vanhemmilta kysyy lehmän hermoja odotella joka hetki.

    Joku sanoi, että vanhemmuus on kahdenkymmenen vuoden projekti. Se joku ei tainnut vielä tietää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloisia uutisia kyllä :) Vaikka eihän siitä mihinkään pääse, että kokonaisuus vaatii hermoja - vielä kun saisi jostakin varahermot.

      Poista
  3. Hauska lukea, että sinullakin on energinen touhuttaja.Kyllä irkkunaiset pärjäävät pojan kanssa. Olen joskus hämmästynyt, että joillakin on rauhallinen lapsi, joka ei kompastu omiin jalkoihinsa, putoile joka paikasta, työnnä sormiaan joka paikkaan, eikä impulsiivisesti toteuta salamana joka päähänpistoa. Kaikkea hyvää edelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina! Vauhtia ja erinäisiä "tutkimuksia" kyllä piisaa. Ei haitaisi, vaikka joskus edettäisiin niissä asioissa vähän rauhallisemmassa tahdissa.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!