Lahjoja ja yllätyslahjoja

Meitä muistettiin. Pari viikkoa sitten ystäväni lähetti meille yllätyspaketin, joka sisälsi salmiakkia, suklaata, Lappeenrannassa paahdettua sumppia sekä xylitolpastilleja nappulalle. Olipa vain herkullinen yllätys! Kiitos vielä kerran. Ja yllätys oli itse sen paketin toimittaminenkin. Ovikello soi aamulla ennen kahdeksaa. Kömysin hiukset pystyssä alakertaan ja vetäisin parhaat päivänsä nähneen kylpytakin yöpuvun peitteeksi. Että jos minä säikähdin siihen aikaan aamusta soinutta ovikelloa, niin säikähti kyllä se paketin tuonut postimieskin minua.

Tällä viikolla pakettionni sai jatkoa. Äitini lähetti meille ruisleipää ja salmiakkia, sekä muutamia toivomiani pikkujuttuja, joita ei täältä saa. Olemmekin iltaisin viettäneet miehen kanssa ruisleipäbileitä nappulan mentyä nukkumaan. Bileiden runko rakentuu juustolla päällystetystä ruisleivästä ja maitolasillisesta sekä tietysti huonoista jutuista.

Irlannissa vietetään tulevana sunnuntaina äitienpäivää. St. Patrick's Dayn jälkeinen vihreä rekvisiitta muuttui nopeasti imelän hempeisiin onnittelukortteihin ja pehmoleluihin. Kysyin muutamalta täkäläiseltä äitienpäivän viettotapoja ja selvisi, että ainakin ravintolat ovat tupaten täynnä tuolloin. Eilisen pikapalaverin jälkeen tulimme siihen tulokseen, että vietämme äitienpäivää kahdessa osassa. Syödään puuroa parempi aamiainen Irlannin äitienpäivän mukaan ja mennään ulos syömään kun Suomessa juhlitaan äitienpäivää. Mutta yhdelläkään imelällä vaaleanvioletilla tai -punaisella valmiskortilla minua ei tarvitse muistaa.

Olemme miehen kanssa antaneet jo useita vuosia toisillemme enemmän aineettomia lahjoja, kun jotakin tavaraa. Tuntuu, että sitä tavaraa tursuaa muutenkin jo joka nurkasta. Eri asia tietysti on, jos tietää toisen tarvitsevan jotakin. Tai sitten olemme yhdistäneet voimamme ja ostaneet yhdessä yhteisen kalliimman jutun, kuten tehneet jonkin design -hankinnan. Mutta monesti yhdessä vietetty aika tai vaikkapa hierontalahjakortti on ollut tavaraa mieleisempi lahja.

Vanhenin muutama viikko takaperin. Mieleni tekisi sanoa, että täytin taas kerran 25, mutta se alkaa kuulostamaan hieman vanhalta jutulta, kun sitä on toistellut jo yli kymmenen vuotta. Sovitaan siis, että täytin 30. Sitä paitsi emännälle sopii paremmin kolmosella kuin kakkosella alkava luku.

Kun nyt noista lahjaperinteistämme menin kertomaan, niin en odottanut saavani lahjaksi mitään konkreettista. En tiedä miksi, mutta jostakin syystä mieheni oli kertonut tuolloin työpaikan kahvitauolla vaimolla olevan syntymäpäivät. Työkaverit kyselivät mitä mies oli hankkinut lahjaksi. Tällä kertaa luvassa oli konkreettinen tavara. Nimittäin sateenvarjo. Kahvipöytään laskeutui syvä hiljaisuus, jonka rikkoi se ujo keski-ikäinen nainen, joka tulee esimiehensä (mieheni) huoneeseen aina anteeksipyydellen. "Sateenvarjo! Ei se ole mikään lahja. Ei sellaista voi antaa". Muut naiset komppasivat ujoa naista mieheni kömpelöstä lahjavalinnasta.

Luulen, että näillä työpaikan naisilla ei ole kovin kummoinen kuva minun elämästäni. Emännästä, joka saa syntymäpäivälahjasi sateenvarjon ja joka kulkee polkupyörällä paikasta toiseen (muistanette ehkä tarinan punaisesta mammapyörästä).

Ja jos siellä ruutujen toisella puolella joku jäi komppaamaan toimiston rouvia ja ihmettelemään "surkeaa" lahjaani, niin tiedoksi, että sain minä lisäksi kukkia ja kävimme syömässä herkullisen illallisen sympaattisessa kalaravintolassa.

Niin ja se varjo. Se ei ole mikä tahansa sateenvarjo. Vaan jykevä 2/3 emännän mittainen "stormproof" -varjo, mistä löytyy kädensijasta gripit ja kaikki muut herkut. Että tulkaa vaan myrskytuulet, minä olen valmiina!