Salakieli Suomi

Nykyään on enenevissä määrin hetkiä, jolloin olen iloinen, ettei meillä puhuta englantia, vaan käytössämme on niin sanottu salakieli. Toisin sanoen salakieli nimeltä Suomi. Kieli, jota käytämme kotona perheen kesken ja kieli, jota puhumme lapselle. Toki välillä on tilanteita, että asiat käydään kahdella kielellä läpi, niin että muutkin paikallaolijat ymmärtävät mistä on kyse. Näitä tilanteita on esimerkiksi viedessä ja hakiessa lasta päivähoidosta.

Tähän päivään mennessä en ole vielä kertaakaan kuullut puhuttavan spontaanisti suomea näillä meidän kulmilla. Poikkeuksen tekevät tietysti meillä olleet kyläilijät, mutta sekään ei mene tuon spontaaniuden piikkiin. Dublinin lentokentällä olen sen sijaan kuullut suomea ja samoin eräässä galwaylaisessa kaupassa meitä palveltiin suomeksi.

Liikkuessani julkisilla paikoilla tuon reilu kaksivuotiaan huomioita tekevän Mertarannan kanssa, olen näinä päivinä hyvinkin iloinen tuosta niin kutsutusta salakielestämme. Ihan totaalinolouksiin ei olla vielä päästy, mutta jotenkin ounastelen, että ne hetket alkavat olemaan käsillä. Salakieltä puhuessa ei tarvitse pahoitella satunnaisia huomion kohteeksi joutuneita ohikulkijoita.

Vai mitä mieltä olette näistä Nappulan viime viikkojen sanaisten arkkujen avautumisesta julkisilla paikoilla?

• Onko se setä vai onko se mörkö? (osoittaen samalla viereisessä kahvilan pöydässä istuvaa keski-ikäistä miestä)
• Äiti tekee pissan isoon pönttöön.
• Kakka haisee!
• Viiksisetä tekee meille ruokaa. (Kävimme hakemassa take awayta intialaisesta ravintolasta)
• Setä kaivaa peppua!
• Onko tädillä paljon karvoja?

P.S. Viiksisetä ja pepunkaivaja setä eivät ole yksi ja sama henkilö.