Aliasta ja bussimöykkää

Tämän havainnon tehdäkseen ei tarvitse olla mikään Einstein, mutta paluumuuton tiimellyksessä ollaan päästy myös siihen faktaan, että ympärillä olevat ihmiset ymmärtävät mitä me puhumme. Enää ei ole salakieli Suomea. Ventovieraiden korviin ovat kantautuneet ne herkullisimmat pissa-kakkajutut. Ja muut tärkeät ja vähemmän tärkeät lausahdukset. Välillä mietin pitäisikö lapsia pyytää puhumaan hiljempaa vai onko se vain hyvä, että nämäkin faktat kaikuvat kaikkien korville?

Käytämme nykyään ahkerasti julkista liikennettä. Olen tietysti havainnut, että kaikki matkaavat siellä hiljaa; kuulokkeet korvillaan tai puhelimeensa uppoutuneena. Paitsi me.

Olen käyttänyt nykyisestä asunnostamme sanaa lainakoti, jonka Nappula päätti erään bussimatkan aikana jalostaa uusiksi. Riikka, pitäisiköhän Nappulalle ja Paddylle saada uusi lainaäiti? Tämä ja sitä seuranneet herkulliset jatkokysymykset kajautettiin tietysti ilmoille varsin kuuluvaan ääneen, niin että jokusen kanssamatkustajan katse saattoi irrota puhelimen näytöltä.

Lapset ovat olleet ihan fiiliksissä näistä uusista kulkumuodoista. On muutakin kuin jaloin eteneminen. Bussi kyytii! Huutaa Paddy. Eiku mennään raketilla, komppaa isosisko. Käsitteet vielä vähän hakusessa, mutta niin ne ovat itse kullakin. 

Irlannissa asuessa selitin monesti sanoja, kun en niiden oikeaa merkitystä tiennyt. Sanaa jolle en
tiennyt vastaparia sanakirjasta tai asiaa, jota nyt en noin yleisestikään tiennyt onko sellaista käytössä koko vihreällä saarella. Tällä selittelyllä ja oman elämäni pikku Aliaksella selvittiin monesti eteenpäin.

Nyt huomaan saman jatkuneen Suomessa. Menin topakasti pyörimään Akateemiseen kirjakauppaan. Tiedän mitä etsin, mutten muistanut mikä sen nimi on. Eikun tiskille esittämään Aliasvisailuani. Myyjä pääsi jyvälle ja sain mitä halusin. Eikä ollut ensimmäinen muille esitetty visailupähkinä sille päivälle. Luulen, että oman elämäni Aliaspeli tulee vielä jatkumaan.