9. helmikuuta 2020

Annantalossa

Annantalo, Helsinki, taidetalo, lasten ja nuorten taidetalo, Annankatu, Viking kengät

Lapsemme ovat tällä hetkellä kolmena päivänä viikossa hoidossa ja kaksi jäljelläolevaa arkipäivää mennään mallilla emäntä ja muksut. Noille kahdelle päivälle olen keksinyt jotakin pientä tekemistä. Yleensä se on ollut leikkipuistoja tai kirjastoretkiä. Muutama viikko sitten kyselin somen puolella vinkkejä Helsingin keskusta-alueen lapsiystävällisistä kahviloista tai vastaavista, jossa olisi jokin leikkipaikka tai tekemistä muksuille. Yhtenä vinkkinä sain Annantalossa sijaitsevan Skidilän.

Otin tämän Annantalon tarkempaan syyniin ja lähdimme tutustumaan mistä on kyse.

Annantalo, Helsinki, taidetalo, lasten ja nuorten taidetalo, Annankatu, nukkekoti, lapsille tekemistä helsingissä

Annantalo sijaitsee ihan Kampin ostoskeskuksen kupeessa. Se on vanha koulu, jonka leveät käytävät kutsuvat juoksemaan ja värikkäät seinäkoristeet tutkailemaan. Helsingin kaupungin ylläpitämässä lasten ja nuorten taidekeskuksessa löytyy kivasti tekemistä niin pienille kuin isommillekin.

Tarjolla on muun muassa vaihtelevia näyttelyitä, työpajoja, tapahtumia ja lasten teatteri-/elokuvaesityksiä. Osaan tapahtumista vaaditaan etukäteisiloittautumista. Kesäaikaan pihan lavalla järjestetään konsertteja ja tanssiesityksiä. Tekemisessä kuultaa osallistumisen helppous ja saavutettavuus.

Me marssimme paikalle sen suuremmitta suunnitelmitta. Minua huvitti talon ulkopuolelle parkkeetattu vaunu- ja ratasrivistö. Tälläista pikkulasten menopelien ulkoparkkeerausta en ikinä nähnyt Irlannissa, vaan kaikki sullottiin sisälle – oli tilaa tai ei.

Annantalo, Helsinki, taidetalo, lasten ja nuorten taidetalo, Annankatu, nukkekoti, lapsille tekemistä helsingissä, Skidila, vaunuparkki

Lapset ottivat tilan haltuun temmeltämällä käytävillä ja kiipeilemällä portaissa. Suurimpien höyrypäästöjen jälkeen oli aika tutustua näyttelyyn. Käyntihetkellämme esillä oli Anna Seppälän Kaikki kotona -näyttely, joka koostui erityislapsen omaishoitajaäidin yksin ja lapsensa kanssa yhdessä tekemistä maalauksista, piirroksista ja videosta.

Annantalo, Helsinki, taidetalo, lasten ja nuorten taidetalo, Annankatu, nukkekoti, lapsille tekemistä helsingissä, Kaikki kotona -nayttely, Anna Seppala

Annantalon alakerrassa oleva Skidilä -kahvilasta haimme vatsantäytettä. Tarjolla oli muutamia varsin kohtuuhintaisia kasvis-/vegaanilounas vaihtoehtoja, jotka ainakin meidän porukalle tekivät erinomaisesti kauppansa. Lasten intoutuessa leikkimään Skidilän leluin täytetyssä pikkutalossa hain itselleni kahvikupposen ja tahmean, kardemummalla kyllästetyn korvapuustin – oli muuten todella vaikea perustella itselleni miksen olisi hakenut toista tai kolmattakin.

Annantalo, Helsinki, taidetalo, lasten ja nuorten taidetalo, Annankatu, nukkekoti, lapsille tekemistä helsingissä, Skidila, korvapuusti
Annantalo, Helsinki, taidetalo, lasten ja nuorten taidetalo, Annankatu, nukkekoti, lapsille tekemistä helsingissä, Skidila, Skidila lounas

Pieni retkemme Annantalolle (klik) oli kaikinpuolin onnistunut ja uskon siitä tulevan säännöllisen - epäsäännöllinen vierailupaikkamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kiva kun kommentoit!