Kopsutellen Gap of Dunloessa

Jos siellä ruutujen toisella puolen tehdään kiivaasti kesälomasuunnitelmia irlannin suuntaan tai muuten vaan mietitään minne olisi joskus kiva mennä, niin tässäpä seuraa yksi kiva ulkoiluvinkki, joka toimii niin aikuisille kuin lapsiperheillekin. Toteutustapoja löytyy nimittäin useita.

Kävimme viikonloppuna tutustumassa Killarneyn kupeessa olevaan Gap of Dunloeen. Meillä oli pidennetyn viikonlopun Suomi -vieras kylässä. Nuo vierailut on aina sellaisia, että tulee helposti vietettyä vapaa päivät tienpäällä. Käydään näyttämässä itselle ennestään tuttuja paikkoja sekä tutustumassa uusiin. Gap of Dunloe on ollut jo hyvän tovin mun "tarttis päästä käymään" -listalla. Näin itseasiassa taannoin kyseisen paikan kuvan postikortissa ja siitä se innostus sitten lähti.

Gap of Dunloe on vuorten solassa kulkeva tieosuus. Toisella puolella kohoaa reiluun tuhanteen metriin nouseva MacGillycuddy's Reeks ja toisella puolella reiluun kahdeksaan sataan metriin ulottuva Purple Mountain. Muutamalla samalla kuvaten; karua, kivistä, vihreää ja kaunista.

Reitti lähtee vanhalta ravintolalta, Kate Kearney's cottage :lta. Autot voi jättää parkkiin ravintolan läheisyyteen. Gap of Dunloen reitti on reilut 10 km pitkä ja se suositellaan kuljettavaksi jalan, pyörällä tai hevosella. Tie on kapea ja ulkoilijoita on liikkeellä, joten autolla reittiä ei suositella ajettavan. Ja mielestäni se olisi melkoisen tökeröä. Matkan varrelta lähtee myös vaellusreittejä ylös vuorelle.

Koska meidän remmillä oli päivälle vielä muitakin suunnitelmia, päädyimme kävelyn sijaan vuokraamaan hevosen vankkureineen. Kolmelle aikuiselle ja yhdelle vajaamittaiselle tuo reilun tunnin kestänyt ajelu kustansi yhteensä 60 €. Puolipilvinen, mutta lämmin päivä oli mitä mainioin tuohon huviin.

Kärrystä oli pollen kavioiden kopseessa kiva ihailla maisemia. Tuli sellainen menneen ajan tunnelma. Unohdetaan tässä tapauksessa se sylissä ollut järjestelmäkamera ja päällä olleet nykyajan vaatteet. Hyvin olisivat voineet vannemekon helmat hulmuta samaan tahtiin hevosen harjan kanssa.

Solan pohjalla on neljä kapeaa järveä, jonka rantoja pitkin reitti kulkee. Matkalla ylitetään myös pieni soma kivisilta Wishing Bridge. Tällä kertaa jäi kuitenkin toiveet tekemättä.

Vaikka sää olikin mitä mahtavin, ei tiellä ollut liikaa tunkua. Ei tullut sellaista oloa, että olisimme kulkeneet jonossa kuin kanaparvi konsanaan. Polle kuljetti meidät solan päähän ja samaa reittiä takaisin, kunhan olimme välissä hieman jaloitelleet. Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa hevosen kyydillä pidemmälle ja jatkaa veneellä vesireittejä pitkin Killarneyin. Siihen olisi toki pitänyt varata monen monta tuntia lisää aikaa ja myös keksiä keino, millä olisimme teleportanneet auton Kate Kerney'sin parkkipaikalta Killarneyhin.

Me lumouduimme solan hienoista maisemista ja toivottavasti pollelle oli luvassa kauraa urhean vetourakan päätteeksi.