Olen viettänyt lähes kaksi kuukautta Suomessa Nappulan kanssa. Vielä kuukausi sitten olin sitä mieltä, ettei paluu Irlantiin oikein hotsita. Ei sinäänsä, ettenkö sinne palaisi, mutta tuntui vaan jotenkin hyvältä olla Suomessa. Viettää kesäaikaa täällä. Tehdä tuttuja juttuja. Nähdä kavereita. Ymmärtää oikeasti mistä ihmiset puhuvat. Tietää kuuluvansa johonkin.
En ole muuten protestoinut yhtään kesäsäitä. Ainakin Turun seudulla, jossa olen ison siivun kesästä viettänyt ei ole satanut juuri nimeksikään ja Nappulakin on puettu kurahousuihin vain kahdesti koko kesän aikana. Kai sitä on ehtinyt tottua niin sateiseen ja tuuliseen säähän, että sen jälkeen kaikki tuntuu hyvältä.
Viimeiset pari viikkoa ja viimeistään sen jälkeen kun mies lähti edeltä vihreälle saarelle, aloin itsekin jo hieman odottelemaan paluuta. Isoksi osaksi sen vuoksi, että edeltäneet viikot ovat olleet melkoista härdelliä pakkailujen ja muuttokiireiden vuoksi. Toiseksi koti ei ole enää tuntunut siltä kodikkaalta kodilta, kun se on aiemmin ollut. Alkoi odottamaan sitä, että saa hetken hengähtää ja alkaa taas panostamaan niinkin arkisiin asioihin kuten ruoalaittoon, kaikenlaisten "tempaistaan nyt nopeasti jotakin pöytään täältä muuttolaatikoiden keskeltä" -settien jälkeen.
Tammikuussa Irlantiin lähti jännitys vatsanpohjassa. Kohti uutta seikkailua. Nyt se tunne nyt kadonnut. Tietää minne palaa ja kutakuinkin mitä edessä odottaa. Siitäkin huolimatta, etten oikeasti vielä tiedä mitä tulen syksyllä tekemään. Muuta kuin sitä perusarjenpyöritystä.
Siitä uskallan kuitenkin laittaa pääni melkein pantiksi, että hämähäkit ovat poissaollessamme valloittaneet seiteillää koko talon ja ällöttäviä littania nilviäisiä on ryöminyt ovien alla olevista raoista sisään ja tulleet tekemään tutkimusretkiä asuntoomme. Yllättäviltä sateilta ei voi välttyä. Ja naapurinrouvan puheripulille näy loppua, kun kohtaamme tienposkessa.
Tervetuloa takaisin sateen ja tuulen maahan! Ja hämähäkkejä, nilviäisiä ja etanoita riittää. Mikä niitäkin täällä ruokkii, varmaan leuto ilmasto. Koko kesän on ollut joko tai-sää, eli ei yhtään tiedä sataako vai paistaa, yleensä molempia peräjälkeen. Muutama hellepäivä oli, ja silloinkin saimme paistatella vain kun suunnistimme ns. Sunny southeast-seudulle eli Wexfordiin. Siellä on usein Irlannin vakain ja aurinkoisin sää, siis rannikolla. Pyykin kuivatus ulkona on hermoja repivää puuhaa, yleensä riskeeraan sen vain kun tiedän olevani koko päivän kotona. Ja tänäänkin olen juossut sisään ja ulos monta kertaa. Nyt kun päätin että SE SATAA, pilkahtaa taas sininen taivas ja aurinko täydeltä terältä. Ja lakanat sun muut ympäri talo kuivumassa. Kuivuri myyty jo aikoja sitten...: )
VastaaPoistaAika jännää, että päätitte kuitenkin palata tänne. Noh, vaihtelu virkistää, sanotaan, siitä syystähän minäkin olen Suomeen muuttamassa! Rupeahan harjoittelemaan niitä puheripulikorvia ; )
Kiitos!
VastaaPoistaTäytyy alkaa totuttelemaan taas siihen, että pyykit kuivuvat kun kuivuvat ellei sitten paista. Ja säät vaihtuvat alati. Nyt on päässyt tottumaan liian hyvään :)
Miehellä on työkomennusta jäljellä eli kyllähän me palataan. Niitä ällönilviäisiä ja isoja hämähäkkejä en ole kyllä kaivannut yhtään!
Hei ja kiitos tästä blogista!
VastaaPoistaOlen kesän mittaan lukenut kaikki tekstisi ja haaveillut samalla Irlannista. Olen käynyt siellä 1,5 vuoden sisällä kolmesti eikä mikään paikka koskaan ole mennyt niin suoraan sydämeen :) Kaikilla matkoillani olen käynyt vähän eri puolilla maata (Dublinista käsin) ja parhaillaan suunnittelen neljättä matkaa syksylle. Unelmani on, että vielä joskus pystyisin viettämään siellä pari kk yhteen menoon, niin ei tarvitsisi lyhyitä lomia täyttää ohjelmalla. En ihan osaa edes selittää, mikä kaikki Irlannissa kiehtoo, mutta luonto nyt tietenkin. Ja historia myös, historiafriikki kun olen :) Ja jotenkin siellä vain on ollut niin hyvä olla, että olenkin sanonut, että jos uskoisin entisiin elämiin, olisin varmaan joskus asunut vihreällä saarella :) Olen asunut muutamaan otteeseen naapurisaarella ja vaikka Lontoolla on erityinen merkitys elämässäni, ei siellä kuitenkaan koskaan ole tuntunut ihan samalta kuin Irlannissa.
Kiitos siis näistä teksteistä, lievittävät hieman ikävää. Tai siis lisäävät ikävää :)
Jospa tätä kautta saisin välitettyä kiitokset myös Suomalaisvinkkeliä Irlantiin -blogin Kulttuurikorppikotkalle! Olen blogin aktiivinen lukija, mutta en pysty kommentoimaan suoraan blogiin, koska en ole luonut itselleni mitään kommentoimiseen tarvittavaa profiilia. Olen nauttinut hänenkin kirjoituksistaan ja lukenut mielenkiinnolla myös irlantilaisen yhteiskunnan epäkohdista.
Kiitos siis teille molemmille ja mukavaa loppukesää! Toiselle tervetuloa Suomeen ja toiselle tervemenoa Irlantiin! Toivottavasti jatkatte kirjoittamista.
Äskeinen kommentti oli Johannalta. Jäi lopusta pois, mutta täytyy lisätä, kun tuo anonyymi näyttää vähän hölmöltä :)
VastaaPoistaVoi kiitos Johanna kommentistasi!
VastaaPoistaPitistipä se mieltä. Saavuimme eilen takaisin Irlantiin. Ja arvaas mitä; on sateista ja kosteaa :) Tästä tätä arkea lähdetään taas pikkuhiljaa virittelemään uomiinsa ja blogiinkin alkaa tulemaan uutta tarinaa.
Luonto täällä Irlannissa on minunkin sydäntä lähellä. Kauniita paikkoja on niin paljon, vaikka olen vasta kovin pienen siivun nähnyt koko maasta.
Toivottavasti haaveesi käy jonakin päivänä toteen ja pääset viettämään täällä pidemmän pätkän putkeen.
Eiköhän Kulttuurikorppikotka löydä kiitoksesi täältä :)
Minulla on tähän asti ollut tosi hyvä tuuri säiden suhteen; kaatosadetta en ole kokenut ollenkaan (paitsi yhden loman ekana iltana, mutta seuraava päivä oli jo aurinkoinen) ja tihkusadettakin vain vähän ja sellaisina hetkinä, kun ei ole tarvinnut nähdä maisemia. Vähän jo jännittää, miten kauan taika kestää :) Hyviä päiviä sateesta huolimatta, jospa aurinkokin näyttäytyy! -Johanna
VastaaPoistaOletpa ollut onnekas! Toivotaan, että sateeton taikasi kestää pitkään :)
PoistaKyllä se aurinkokin täällä näyttäytyy, vuoroin sadekuurojen kanssa :)
Mun mielestä palaaminen Suomen reissulta on aina jotenkin nihkeää. Vaikka mä itse koen siellä usein, etten ihan kuulu enää joukkoon, niin silti kotiin palatessa on vähän sellainen tyhjä olo. Sellainen "mitä ihmettä mä teen täällä toisella puolella maailmaa?" -eksistentiaalisen kriisin poikanen. Yksi syy miksi en innosta hehkuen ole koko ajan matkustamassa Suomeen.
VastaaPoistaIhania kuvia Turusta, kiitos :)
Ole hyvä :)
PoistaSaman nihkeyden olen huomannut itsekin, vaikken toiselle puolelle maailmaa matkustanutkaan. Pikkuhiljaa rutiineita kasaan ja aletaan taas elelemään tätä arkea.