22. syyskuuta 2019

Ajatuksia eriarvoisuudesta

eriarvoisuus, irlanti, EU passi, viisumi, kansainväliset kaverit, rahalähetys, kivimuuri, kapea tie, maalaistie





















Irlannissa asuminen on avannut silmiäni monilla tavoin. Lukuisia asioita olen alkanut katselemaan toiselta kantilta, mutta tällä kertaa matustelen asiaa eriarvoisuuden näkökulmasta. Eriarvoisuuteen ei liity varsinaisesti se, että asun Irlannissa vaan ennemminkin se, että täällä asumisen myötä olen saanut ympärilleni kansainvälisen kaveri- ja tuttavapiirin. Suomessa piirini olivat hyvin pitkälti suomalaisia, joten tällaisten asioiden kanssa en ole ollut aiemmin kasvotusten, vaan olen ollut näiden seikkojen kanssa samalla viivalla muiden kanssa.

Saarella asuessani omaan kaveri- ja tuttavapiiriini kuuluu irlantilaisten lisäksi kymmenkunta eri kansallisuutta. Osa Euroopasta, osa huomattavasti kauempaa tulleita. Ajattelin avata hieman kahden kaverini tilannetta. Molempiin olen tutustunut hyvinkin täällä olomme alkumetreillä ja molempien kanssa olen edelleen tekemisissä. Meitä yhdisti ennen kaikkea se, että kaikilla on pienet lapset ja kaikki olivat tutustumishetkellä asuneet aika vähän aikaa tässä pikkukaupungissa. Paremman tutustumisen myötä yhdistäviä seikkoja on löytynyt paljon lisää.

eriarvoisuus, irlanti, EU passi, viisumi, kansainväliset kaverit, rahalähetys, kivimuuri, muraatti

Meistä kolmesta minä olin se toisesta EU-maasta muuttanut, joka saapui maahan miehen työn perässä. Taskussani oli ja on passi, jonka turvin pääsen matkustamaan käytännössä mihin maahan tahansa, jopa lyhyeksi aikaa niihin maihin, joihin muuten vaaditaan viisumia. Tulen maasta, jossa koulutus on ilmaista, jossa tunnetaan asia nimeltä sosiaaliturva ja ajatus siitä, että lähettäisin säänöllisesti rahaa omille vanhemmilleni, appivanhemmilleni tai sisaruksilleni tuntuisi lähes absurdilta.

Tutustutaanpa sitten näihin kavereihini. Toinen heistä muutti pallon toiselta puolelta Irlantiin reilut kuutisen vuotta sitten heikon englanninkielentaidon turvin. Hänen tarkoituksenaan oli oppia englantia, asua maassa jonkin aikaa ja mitä luultavammin palata takaisin kotimaahansa, mutta sitten löytyikin mies ja elämä asettui uomiinsa täällä. Kotimaahan hän ei ole lähtönsä jälkeen päässyt käymään kertaakaan. Syynä on maan poliittinen tilanne. Toissa vuonna hän oli pienistä tienisteistä saanut säästettyä rahaa kalliiseen lentolippuun, jotta pääsisi tapaamaan perhettään, mutta matkaan tarvittavaa lupaa ei myönnetty ajallaan ja kallis lento meni sivusuun. Hänen kotimaansa hallintoviranomaiset kuulemma vitkuttelevat tahallaan asioissa, jotka koskevat passin uusimista, viisumeita ja maahantulolupia. 

Kaverini on onneksi saanut sittemmin Irlannissa paremmin jalkaa oven väliin. Työskennellyt tarjoilijana, jonka avulla pystyi rahoittamaan peruseloa ja käynyt kursseja alalta, josta hän on kiinostunut ja jossa on silminnähden taitava. Pienehköistä tuloista hän lähettää rahaa kotimaassaan asuville perheenjäsenilleen, jotta nämä saisivat ostettua ruokaa ja muuta tarpeellista. Tällä hetkellä tilanne hänen kotimaassaan on sen verran kriittinen, että perhe käy ruokaostoksilla naapurimaassa. Tilannetta helpottaa se, että he asuvat lähellä rajaa. Muutamaan otteeseen hän on saanut Irlannissa asuessaan järjestettyä viisumin ja ostettua lennot äidilleen, joka on voinut tulla tapaamaan tytärtään ja lapsenlastaan.

Aiemmin viikolla näinkin tätä kaveria ja kyselin tapani mukaan mitä hänen perheelleen kuuluu. Esitin liudan kysymyksiä hänen kotimaansa tilanteesta, mutta aloin taas jossakin kohtaa miettimään kuinka paljon asiasta on soveliasta kysellä.

eriarvoisuus, irlanti, EU passi, viisumi, kansainväliset kaverit, rahalähetys, kivimuuri, sammal

Toinen kavereistani, josta halusin kertoa, tulee täältä ja tästä toisesta kaverista katsottuna täysin vastakkaiselta puolelta palloa. Hänen kotimaansa on köyhä, mutta mitä ilmeisimmin hänen perheensä tilanne on ollut suhteellisen hyvä, sillä seitsenlapsisen perheen nuorimmaisena hän on saanut yliopistokoulutuksen ja työskennellyt hyvissä työtehtävissä kotimaassaan ja tuntunut muutenkin tehneen asioita, jotka eivät todellakaan ole mahdollisia läheskään kaikille sikäläisille. Töiden kautta hän tutustui erääseen irlantilaiseen mieheen ja lopun ehkä arvannettekin. 

Tätä nykyä tämä kaverini on asunut Irlannissa reilut neljä vuotta. Hänen koulustaan vastaavia töitä ei valitettavasti löydy tästä pienestä kaupungista. Huomaan hänen kaipaavan ajoittain työelämää, vaikka hän on myös ilmeisen tyytyväinen voidessaan viettää aikaa pienten lastensa kanssa kotona. Kalliista lennoista huolimatta hän on voinut täällä asuessaan käydä muutaman kerran kotimaassaan. Muuten hän ei ole Euroopassa juuri matkustanut, pitkälti sen vuoksi, ettei hänen passillaan pääse noin vain matkustamaan maasta toiseen, vaan se vaatii aina reissun tai pari Dubliniin anomaan matkaan vaadittavaa viisumia. Tiedän, että myös hän muistaa perhettä kotimaassaan rahasiirroin. Niillä ehkä autetaan hänen iäkkäitä vanhempia tai kenties kustannetaan jonkun hänen sisaruksen lapsen koulunkäyntiä. Hänen haaveenaan on, että joku hänen perheenjäsenistään pääsisi käymään Irlannissa.

Siitä huolimatta, että olemme nykyisine elämäntilanteinemme jokseenkin samalla viivalla, olemme taustoiltamme ja mahdollisuuksiltamme kuitenkin kaukana samoista lähtökuopista. Haasteellisista ja hankalista tilanteista huolimatta jaksan aina ihmetellä kuinka hyväntuulisia nämä molemmat naiset ovat.

2 kommenttia:

  1. Hienosti kirjoituksesta välittyy, että on suuri etuoikeus käydä avaamassa silmiään oman kulttuurin suomille mahdollisuuksille toisessa todellisuudessa. Joka puolelle pallollamme ovet avaavan passinkin saa tuohon lähikauppaan melko vaivattomasti ja pikaisesti.

    Totta taitaa olla, että tyytyväinen mieli on suurin rikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että ajatus välittyy ruudun sillekin puolelle.

      Poista

Kiitos, kiva kun kommentoit!