Urheiluhullut

Irlantilaiset ovat urheiluhullua kansaa. Ainakin, mikäli penkkiurheilu toimii sen mittarina. Nämä arviot menevät ihan omalla mututuntumalla, mutta heittäisin, että reilusti yli puolet saarelaisista seuraa aktiivisesti kansallislajeja gaelilaista jalkapalloa (klik) ja/tai hurlingia (klik). Seuraavana tulevat rugbyn kannattajat. Niin sanottua tavallista jalkapalloakin fanitetaan, erityisesti naapurisaaren liigaa. Ja sitten tulee joukko muita lajeja, kuten hevosurheilu, golf, koripallo ja ralli muun muassa.

Näin loppukesästä on GAA:n eli gaelilaisen jalkapallon ja hurlingin juhla-aikaa. Molemmissa kilvoitellaan mestaruuksista. Siitä huolimatta, että molemmat lajit ovat erityisen suosittuja ja ottelut vetävät katsomoihin kymmeniä tuhansia katsojia per ottelu, ovat kaikki lajin liigapelaajat amatöörejä ja tienaavat elantonsa jostakin muusta kuin pelaamisesta. Sen vuoksi lajien sarjakaudet ovat lyhyehköt ja kestävät keväästä loppukesälle. Sarjan lisäksi pelataan joitakin cup-pelejä.

GAA joukkueet eivät tule kaupungeittain, vaan kreivikunnittain. Nämä kreivikunnat vastaavat ehkä hivenen Suomen muinaista maakuntajakoa. Irlannissa on kaikkiaan 32 kreivikuntaa, joista 26 Irlannin tasavallan ja 4 Pohjois-Irlannin puolella. Irlanti on myös jakautunut aika vahvasti gaelilaseen jalkapalloalueisiin ja hurlingalueisiin. Siitä huolimatta monesta kreivikunnasta tulee edustus molempiin liigoihin.

Hurlingin mestaruudesta kilvoiteltiin elokuun puolivälissä. Ottelua seurattiin myös meidän kotisohvalta. Mestaruuden vei tänä vuonna Tipperary, jonka kotipeliä kävimme katsomassa aiemmin kesällä (klik).

Meillä on sen sijaan olleet jännät paikat täällä Irlannin lounaisrannikolla, sillä oma Kerryn joukkueemme taisteli tänään gaelilaisen jalkapallon mestaruudesta. Se ei ole jokavuotista hunajaa. Ja se on kuulkaa näkynyt! Vihreä-keltaisia lippuja ja viirejä ja tsemppauskylttejä on näkynyt hyvän aikaa siellä ja täällä. Ohiajavissa autoissa on liehunut pieniä kannatuslippuja. Naapurustossa monen ikkunaan on viritetty lippu tai se on tuotu liehumaan talon portille. Läheinen postikonttori oli kääritty viirein varustettuun lippusiimaan pubeista nyt puhumattakaan. Ottelua edeltäneenä perjantaina oli virallinen Kerry jersey day, jolloin ihmisiä kehoitettiin pukeutumaan pelipaitaan. Fanitus näkyy, varsinkin kuin oman kylän tai tässä tapauksessa kreivikunnan pojat pääsevät taistelemaan mestaruudesta.

Sekä hurlingin, että gaelilaisen jalkapallon loppuottelut pelataan aina Dublinin Croke Parkin stadionilla, riippumatta siitä mitkä joukkueet taistelevat mestaruudesta. Stadionin lehtereille mahtuu yli 82 000 katsojaa ja yllättäen varsinkin finaaleihin liput ovat erittäin haluttuja. Lippujen ostaminen on sikäli mielenkiintoista, että niitä ei saa ostettua minkään paikallisen Lippupisteen kautta, vaan liput jaetaan kaikkien GAA seurojen kesken, jotka hoitavat pilettien myynnin.

Ajatuksenani oli suunnata seuraamaan peliä läheiseen pubiin, jossa tunnelma olisi ollut varmasti taattu, mutta näkyvyys kenties hieman heikompi. Koska osa kotijoukkueestamme oli puolikuntoisia, tehtiin kannatuskatsomo omaan olohuoneeseen. Asianmukaisesti puin päälle joulupukin tuoman Kerryn pelipaidan.

Peli piti otteessaan sen reilun 70 minuutin keston ajan. Ennakkosuosikiksi povattu kokeneempi Dublinin joukkue ei ollut täysin ylivoimainen, vaikka olikin suurimman osan ottelusta niskan päällä. Peli päättyi tasan. Jäin odottamaan jatkoaikaa. Mutta mitäpä vielä, noviisiemännälle selvisi, että peli päättyi siihen ja tasatuloksen tullessa pelataan uusi ottelu. Parin viikon päästä on aika kaivaa pelipaita uudelleen päälle ja jatkaa kannustusta. Go Kerry!